tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 23. luukku


Monella alkaa varmasti olla jo jouluvalmistelut valmiina näin aatonaattona.
Huomenna sitten nautitaan hyvästä ruoasta, yhdessäolosta ja ihan vaan joulunrauhasta.
Tämän päivän luukusta halusin antaa vinkin joulupöydän koristeluun helpoilla servetin taitteluohjeilla.
Tarvitset vain servettejä ja toiseen ohjeeseen myös sakset.
Ensimmäiseksi taitellaan servetistä joulukuusi.


Leikkaa servetin avoimet reunat kaareviksi (tarkoitus on saada kokonaan avatusta servetistä ympyrän muotoinen). Seuraavaksi avaa leikattu servetti puoliympyrän muotoiseksi. Taita toinen reuna kuvanmukaisesti noin keskikohdasta hieman yläreunan yli. Sen jälkeen käännä yli mennyt osa takaisin taitetun osa päälle. Lopuksi taita toinen reuna alle. Kuusi on valmis! :)

Toisessa ohjeessa tehdään aterimille pussukka.


Laita servetti eteesi niin, että umpinainen reuna on sinuun päin. Vedä päällimmäiset kerrokset noin 3cm alemmas yläreunasta. Taita reuna vinoon. Tämän jälkeen käännä servetti ympäri ja käännä reunoista noin 3cm käännökset taakse. Pujota toinen käännös toisen väliin, niin taittelu pysyy paremmin kasassa. Käännä taas oikein päin ja pussukka on valmis! :)

Sitten vaan servetit käyttöön joulukattaukseen.




Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!
- Iina M -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti